Asenteet liittyvät vahvasti jokapäiväiseen elämäämme. Ne vaikuttavat siihen, kuinka tulkitsemme ympäristöämme, käyttäydymme sosiaalisissa tilanteissa, ja ymmärrämme kokemiamme asioita. Asenteita ei kuitenkaan voi määrittää yksiselitteisesti, mutta selvää on se, että asenteilla on väliä, kun ajatellaan ihmisen käyttäytymistä ja valintoja. Työssä ja vapaa-ajalla toimintaamme ohjaavat erilaiset säännöt, ohjeet ja suositukset. Mutta se, missä määrin niitä todellisuudessa noudatamme, liittyy osaltaan asenteisiin.
Pakkotoimien vähentäminen psykiatrisessa hoidossa on ollut kansallinen ja kansainvälinen tavoite jo useiden vuosien ajan. Esimerkiksi eristämisen ja sitomisen vähentämiseen on olemassa ohjeistuksia varmasti jokaisessa psykiatrisessa yksikössä. Mutta mikäli asenteemme pakkotoimien vähentämistä kohtaan on kielteinen, olemmeko motivoituneita aidosti työskentelemään pakkotoimien vähentämiseksi? Tai entä jos johtajan asenne pakkotoimien vähentämistä kohtaan on välinpitämätön tai jopa negatiivinen?
Hoitotyöntekijöiden asenteita pakkotoimien käyttöä kohtaan on tutkittu monipuolisesti, ja asenteet vaikuttaisivatkin olevan yhteydessä siihen, kuinka paljon pakkotoimia käytetään. Näyttää myös siltä, että vuosien saatossa asenteet ovat muuttuneet yhä negatiivisemmiksi, vaikka pakkotoimien käyttö koetaankin usein tarpeellisena. Vaihtoehtoisia väkivaltaisen käyttäytymisen hallintaan tähtääviä menetelmiä ei välttämättä ole tarjolla, tai niiden käyttöön ei saa riittävästi tukea. Toisaalta hoitohenkilökunnan toimintaa voi ohjata pelko siitä, että väkivalta lisääntyy pakkotoimien vähentämisen myötä. Jopa pelko siitä, että pakkotoimien käyttö kielletään kokonaan ja hoitohenkilökunta jätetään pärjäämään väkivaltaisten potilaiden kanssa, ilman tukea tai keinoja väkivallan hallitsemiseksi.
Hoitotyöntekijöiden asenteisiin ja käsityksiin pyritään vaikuttamaan eri tavoin. Tarjotaan esimerkiksi erilaisia koulutuksia, joissa kerrotaan pakkotoimien negatiivisista vaikutuksista, pakkotoimien käytön vähentämiseen tähtäävistä strategioista, ja vaihtoehtoisista menetelmistä. Lopulta organisaation johto määrittelee, millaisia strategioita milloinkin käytetään, ja saatuja tuloksia esitellään tilastojen muodossa. Pelkkä koulutus, ohjeistukset ja tilastot eivät kuitenkaan riitä – tarvitaan hoitotyön johtajia pakkotoimien vähentämisen juurruttamiseksi osaksi käytännön hoitotyötä. Johtajilla onkin merkittävä rooli, kun tavoitellaan pakkotoimien vähentämistä. Johdon tulee tarjota tukea pakkotoimien vähentämiseen sekä vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön – ilman syyllistämistä, mikäli tavoitteisiin ei aina päästäisikään.
Hoitotyön johtajien asenteita on tutkittu kansainväliselläkin tasolla hyvin vähän. Sen sijaan hoitotyön johtamisella on useiden tutkimusten mukaan yhteys hoitotyön tulokseen, eli esimerkiksi siihen, millaista hoitoa potilas tai asiakas saa, tai siihen, millaiseksi hoitohenkilökunta kokee työnsä. Hoitotyön johtamisella, ja sen myötä johtajien asenteilla, organisaation tasosta riippumatta, on siis merkitystä.
Uskon, että hoitotyön johtajina asenteemme välittyy hoitotyöhön, halusimme tai emme. Samoin jokaisen hoitotyöntekijän asenne välittyy siihen, miten hoidamme asiakkaita ja potilaita. Sen lisäksi, että johtajina mietimme, millaisena asenteemme ja toimintamme näyttäytyy henkilökunnalle, olisi tärkeää miettiä myös sitä, miten ne näkyvät asiakkaalle ja potilaalle, ja miten ne vaikuttavat asiakkaan tai potilaan saamaan hoitoon.
Väitöstutkimuksessani perehdyin pakkotoimien käyttöön psykiatrisessa sairaalahoidossa ja hoitotyöntekijöiden sekä erityisesti hoitotyön johtajien asenteisiin pakkotoimia kohtaan. Hoitohenkilökunnalla on merkittävä rooli pakkotoimien käyttöön liittyvässä päätöksenteossa: Hoitotyöntekijät ovat läsnä ja potilaan kanssa ympäri vuorokauden ja ovat näin ollen asiantuntijoita potilaan voinnin suhteen. Akuuteissa tilanteissa hoitohenkilökunta saattaa joutua tekemään päätöksen pakkotoimen käytöstä ennen kuin lääkäri edes ehtii paikalle. Hoitotyön johtajan tehtävänä onkin luoda suotuisa ja motivoiva ympäristö pakkotoimien vähentämiselle, ja siksi sillä on väliä, millainen asenne johtajalla on pakkotoimien käyttöä ja niiden vähentämistä kohtaan. Sillä on aina merkitystä, saako henkilökunta tukea ja kannustusta, ja näin ollen hoitotyön johtajan asenteella on aina väliä, niin pakkotoimien vähentämisessä kuin missä tahansa muussakin asiassa. Ja tietenkin sillä, että osaamme tunnistaa omat asenteemme ja niiden merkityksen.
Tätä kirjoittaessani väitöskirjaprojektini on jo ihan loppumetreillä. Ikuisuusprojekti, jonka ei pitänyt päättyä koskaan. Tässäkin projektissa asenteella oli väliä, hyvässä ja pahassa. Vaati asennetta istua kotona tietokoneen ääressä lämpimänä elokuun iltana, tai kieltäytyä jostakin kivasta väitöskirjaan vedoten. Toisaalta koronavuosi auttoi asennoitumaan väitöskirjan tekemiseen ihan eri tavalla – eihän edes välttämättä ollut muuta mahdollisuutta kuin olla kotona. Joissakin kohdin oma kielteinen asenteeni pakkotoimien käyttöä kohtaan tuli esille ehkä liiankin paljon, ja joissakin kohdin realismi voitti. Se, näkyykö asenteeni lopullisessa tuotoksessa, jääköön lukijan (ja vastaväittäjän) pohdittavaksi.
Emilia Laukkanen TtM, tohtoriopiskelija Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos