Alkukeväästä haastattelin hoitotyön johtajia heidän näkemyksistään vuorovaikutusosaamisesta hoitotyön johtamistyössä. Kyseessä oli hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaamista hyvinvointialueilla käsittelevän väitöskirjatutkimukseni toinen osatutkimus. Mieleeni on jäänyt seuraava hoitotyön johtajan kommentti haastattelun lopuksi:
” Tosi tärkeä teema mistä te teette tätä tutkimusta, koska luulen, että tämä voi olla tietyllä tavalla se villakoiran ydin myös siihen, että miksi me olemme tässä tilanteessa, että meillä on kova henkilökuntapula ja hoitotyön pitovoima on enemmänkin pakoisvoimaa. Kyllä tässä varmasti on näillä vuorovaikutustaidoilla tai vuorovaikutuksen toteuttamisella hyvin merkityksellinen rooli, että me saadaan nuoret ihmiset tulemaan tänne meidän alallemme.”
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaamisella on merkittäviä vaikutuksia hoitajien työtyytyväisyyteen ja sitoutumiseen, vähäiseen vaihtuvuuteen ja pidempiin työuriin hoitotyössä (esim. Fowler ym. 2021). Myös COVID-19-pandemia osaltaan korosti hoitotyön johtajien roolia viestijöinä (Kämäräinen ym., 2022). Hoitotyön johtamistutkimukset ovat osoittaneet, että hoitotyön johtajien viestinnällä oli yhteys hoitajien kokemaan resilienssiin, moraaliselle stressiin ja työmotivaatioon COVID-19-pandemian aikana.
Lukuisista positiivisista yhteyksistä huolimatta hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaamista on tutkittu kansainvälisesti vähän (Fowler ym., 2021). Väitöskirjatutkimukseni ensimmäinen osatutkimus, systemaattinen kirjallisuuskatsaus, osoitti, että sitä on tutkittu pääasiassa viestintätaitojen ja viestintäkäyttäytymisen kautta rajoittuen näin viestintäkäyttäytymisessä ilmenevien viestintätaitojen kuvaamiseen vuorovaikutusosaamisen sijaan. Ymmärryksemme hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaamisesta on jäänyt vähäiseksi ja kapea-alaiseksi. (Kämäräinen ym., 2024) Mutta mitä vuorovaikutusosaaminen sitten oikeasti on?
Pikakurssi vuorovaikutusosaamiseen
Viestintätieteilijöiden luonnehtiessa viestinnän ja vuorovaikutuksen luonnetta, todetaan että viestintä on sosiaalisen elämämme sine qua non eli välttämätön edellytys (Hannawa & Spitzberg, 2015). Viestintä ja ihmisten välinen vuorovaikutus on kiinnostanut tutkijoita Aristoteleesta lähtien. Ensimmäiset systemaattiset yritykset määritellä viestintäosaamista löytyvätkin antiikin Kreikan sofisteilta. (Valkonen, 2003)
Kun viestintäosaamista tutkitaan vuorovaikutuksen ja suhteiden tasolla, sitä voidaan lähestyä joko vuorovaikutusosaamisen tai relationaalisen osaamisen kautta. Vuorovaikutusosaamisella tarkoitetaan yksilön taitoa tai valmiutta saavuttaa henkilökohtaisia tavoitteita ja päämääriä viestintätilanteissa, kun taas relationaalinen osaaminen keskittyy itse suhteeseen ja yksilön kykyyn rakentaa suhdetta. (Valkonen, 2003) Omassa väitöskirjatutkimuksessani viestintäosaamisen tarkastelu keskittyy vuorovaikutusosaamiseen, joka yleensä nähdään sen eri ulottuvuuksien: kognitiivisen, behavioraalisen ja affektiivisen ulottuvuuden kautta. Vuorovaikutusosaaminen koostuu tietämyksestä tehokkaasta ja tarkoituksenmukaisesta viestinnästä (kognitiivinen). Lisäksi siihen kuuluu osaaminen, joka mahdollistaa tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen viestinnän (behavioraalinen). Tämän rinnalla siihen kuuluu myös motivaatio viestiä niin, että viestin vastaanottajat kokevat viestinnän tehokkaana ja tarkoituksenmukaisena (affektiivinen). Tietojen, taitojen ja motivaation lisäksi vuorovaikutusosaamisessa on tunnistettu myös metakognitiivinen ulottuvuus, joka on nähty yleisenä viestintää ja vuorovaikutusta koskevana tietotaitona: viestintäkäyttäytymisen ennakointina, suunnitteluna, kontrollointina ja arviointina. Viestinnän eettiset periaatteet korostavat, että viestintä ei saa olla uhka vuorovaikutussuhteille tai loukata sen eri osapuolia. Voidaan ajatella, että jos viestintä on tehokasta ja tarkoituksenmukaista, se on eettistä. (Valkonen, 2003; Laajalahti, 2014)
Vuorovaikutusosaamisen ulottuvuudet auttavat ymmärtämään sen luonnetta ja ovat hyviä työkaluja ilmiön jäsentämiseen. Viime aikoina vuorovaikutusosaamista on tutkittu yhä enemmän erilaisissa työelämän konteksteissa. Tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat olleet muun muassa työelämässä tarvittava vuorovaikutusosaaminen sekä sen rooli ja merkitys. Tämän lisäksi viestintätieteessä on tutkittu toimiala- ja ammattikohtaista vuorovaikutusosaamista, kuten johtajien, lääkärin ja poliitikon sekä tutkijoiden vuorovaikutusosaamista. Vuorovaikutusosaamisen kokonaisvaltaisen ymmärryksen lisäämiseksi on tärkeä tutkia viestinnän merkityksiä ja jäsennyksiä uusissa konteksteissa laajentamalla tutkimus uusiin ammatillisiin yhteyksiin, kuten hoitotyön johtamistyöhön, jota oma väitöskirjatutkimukseni tarkastelee. (Laajalahti, 2014)
Vuorovaikutusosaaminen hoitotyön johtamistyössä
Vuorovaikutusosaamisen ulottuvuudet ovat erottamattomasti kiinni toisissaan ja tarkasteltavissa vain teoreettisella tasolla (Valkonen, 2003). Näin myös hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaamisen eri tasot, joita ensimmäisessä osatutkimuksessani tunnistettiin kolme: viestiosaaminen, relationaalinen osaaminen ja tehtäväosaaminen (Kämäräinen ym., 2024). Erityisesti hoitotyön johtajien relationaalisella osaamisella eli ihmissuhteissa ilmenevällä vuorovaikutusosaamisella voidaan nähdä myönteisiä vaikutuksia organisaation vetovoimatekijöihin. Ilmiön kokonaisvaltaisen ymmärtämisen kannalta on kuitenkin tärkeä muistaa, että vaikutukset syntyvät muiden osaamisen tasojen myötä- ja yhteisvaikutuksesta.
Relationaalisessa osaamista tarkastellessa kyky luoda ja hallita positiivisia ihmissuhteita on nähty hoitotyön johtajan yhtenä keskeisimpänä taitona. Hoitotyön johtajat itse pitivät tehokkaiden suhteiden rakentamista jopa tärkeimpänä hoitotyön johtamistaitonaan. Vetovoimatekijöiden kannalta erityisen merkittäväksi voidaan lukea hoitotyön johtajan kyky edistää työyhteisön yhteistyötä ja avointa keskinäistä vuorovaikutuskulttuuria. Erityisesti hoitajat arvostivat hoitotyön johtajia, jotka osoittivat arvostusta hoitohenkilökunnan asiantuntijuutta kohtaan, tarjosivat oikea-aikaista palautetta ja kuuntelivat henkilöstöä. Hoitotyön johtajien oma vuorovaikutusosaaminen rakensi avointa työilmapiiriä, jossa hoitajat kokivat turvalliseksi vuorovaikutukselle ja edesauttoi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Myös hoitotyön johtajan taidolla sitouttaa henkilöstöä viestinnän kautta oli myönteinen vaikutus työilmapiiriin, työhalukkuuteen ja lisäsi hoitajien kokemaa ylpeyttä omasta organisaatiosta ja sen toiminnasta. Hoitotyön johtajien taito voimaannuttaa viestinnän kautta oli myös yhteydessä avoimeen ja selkeään viestintään sekä tuen tarjoamiseen ja hoitajien motivaatioon. (Kämäräinen ym. 2024)
Toimintansa alusta saakka hyvinvointialueet ovat kamppailleet monien haasteiden kanssa, kuten syvenevän henkilöstöpulan, kasvavan palvelutarpeen ja talouskriisin kanssa. Tällä hetkellä hyvinvointialueet painottavat voimakkaasti henkilöstön pito- ja vetovoimatekijöihin palveluiden saatavuuden takaamiseksi. Kun huomioimme, että hoitotyön johtajat johtavat sosiaali- ja terveydenhuollon suurinta henkilöstöryhmää, hoitajia, nousee hoitotyön johtajien vuorovaikutusosaaminen keskeiseksi tekijäksi organisaatioiden pito- ja vetovoimatekijänä. Tai ehkä kyseessä on se villakoiran ydin, kuten haastateltavani osuvasti totesi.
Kirjoittaja
Petra Kämäräinen
Väitöskirjatutkija, Terveystieteiden tohtoriohjelma
Hoitotieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet
Fowler, K. R., Robbins, L. K., & Lucero, A. (2021). Nurse manager communication and outcomes for nursing: An integrative review. Journal of Nursing Management, 29(6), 1486–1495. https://doi.org/10.1111/jonm.13324
Hannawa, A. F., & Spitzberg, B. H. (2015). Communication competence. De Gruyter Mouton. https://doi.org/10.1515/9783110317459
Kämäräinen, P., Nurmeksela, A., & Kvist, T. (2022). A cross sectional study of nurses’ perceptions of nurse leaders’ internal crisis communication during the COVID‐19 pandemic. Journal of Nursing Management, 30(7), 2503–2513. https://doi.org/10.1111/jonm.13707
Kämäräinen, P., Mikkola, L., Nurmeksela, A., Wright, M., & Kvist, T. (2024). Nurse leaders’ interpersonal communication competence: A mixed-method systematic review. Journal of Advanced Nursing. https://doi.org/10.1111/jan.16184
Laajalahti, A. (2014). Interpersonal communication competence and its development in the work of researchers. Jyväskylä Studies in Humanities. University of Jyväskylä. ISSN 1459-4323.
Valkonen, Tarja. (2003). Assessing speech communication skills. Perspectives on presentation and group communication skills among upper secondary school students (In Finnish). Jyväskylä Studies in Humanities. University on Jyväskylä. ISSN 1459-4331.