Vanhan kansan mukaan kolmena peräkkäisenä pitkäperjantaina imetetystä lapsesta tulee tietäjä, eli velho. Pitkäkestoisen imetyksen on siis ajateltu antavan lapselle taikavoimia ja imetyksen pituutta on pidetty suuressa arvossa. Edelleen imetyksen vertaistukiryhmissä onnitellaan äitejä ja lapsia tähän vanhaan uskomukseen perustuvan virstanpylvään saavuttamisesta. Tilastoa näistä pienistä velhoista ei ole saatavilla, mutta 58 % vuoden ikäisistä lapsista Suomessa on imetettyjä (Ikonen ym., 2020). Luku on suurempi, kuin muissa pohjoismaissa (Hörnell & Lagström, 2024), ja se on ollut kasvussa vuoden 2010 jälkeen (Ikonen ym., 2020). Pitkään imettävät äidit luottavat vertaisiltaan saamaansa tukeen, mutta kokevat yhteiskunnan ja terveydenhuollon ammattilaisten vieraantuneen vauvavuoden ylittäneen lapsen imetyksestä (Tomori ym., 2016; Säilävaara, 2023).
Imetykselle ei ole yläikärajaa, ja kansainväliset imetyssuositukset ohjaavat äitejä imettämään lastaan muun ravinnon ohella vähintään kahden vuoden ikään saakka (WHO, 2023). Suositusta noudattamalla taataan niin äidille kuin lapselle optimaaliset imetyksestä saatavat terveyshyödyt, joilla on myös tärkeä kansanterveydellinen merkitys (Victora ym., 2016). Toisin kuin saatetaan luulla, rintamaito ei menetä ravitsemuksellista arvoaan lapsen ensimmäisen elinvuoden jälkeen. Yli vuoden ikäinen lapsi saa imetyksestä edelleen merkittävän määrän ravintoaineita ja terveyshyötyjä (Lackey ym., 2021). Pitkä imetys tarjoaa lapselle suojaa liikalihavuutta ja tyypin 2 diabetesta vastaan myöhemmässä elämässä, ja se on yhteydessä myös lapsen korkeampaan älykkyysosamäärään. Imettävän äidin terveyttä pitkä imetys suojaa muun muassa alentamalla rintasyöpäriskiä (Victora ym., 2016).
Ihmislapsen luontaisen imetyksestä vieroittautumisiän on arvioitu vaihtelevan kahden ja puolen ikävuoden ja seitsemän ikävuoden välillä (Dettwyler, 1995). Nyky-yhteiskunnassa aloitetun imetyksen kesto vaihtelee muutamasta tunnista yli viiteen vuoteen (Sellen, 2007). Vauvavuoden jälkeen jatkuvaan imetykseen äitejä motivoi imetyksen tarjoamat terveyshyödyt sekä imetyksen merkityksellisyys lapselle (Dowling & Pontin, 2017; Monvillers ym., 2020). Tukea imetykselleen äidit saavat puolisolta (Newman & Williamson, 2018), perheeltä, ystäviltä, vertaistukiryhmistä ja kirjallisuudesta (Dowling & Pontin, 2017). Päätökseen imetyksen jatkamisesta vaikuttavat kuitenkin myös monet muut syyt. Näitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan tuki (Lubold, 2019) ja kohtaamiset terveydenhuollon ammattilaisten kanssa (Jackson & Hallam, 2021).
Yli vuoden ikäistä lastaan imettävät äidit kokevat usein kritiikkiä ja negatiivisia asenteita imetystä kohtaan (Tomori ym., 2016), sekä painostusta imetyksen lopettamiseen (Cisco, 2015). Terveydenhuollon ammattilaiset saattavat olettaa imetyksen päättyneen lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana, eikä imetystä välttämättä oteta terveydenhuollon ympäristöissä äidin kanssa enää puheeksi (Dowling & Brown, 2013; Cisco, 2015). Äitien kokemusten mukaan terveydenhuollon ammattilaiset arvostelevat yli vuoden kestävää imetystä ja kehottavat sen lopettamiseen ilman näyttöön perustuvaa syytä (Dowling & Brown, 2013; Blixt ym., 2019). Äitien luottamuksen puute terveydenhuollon ammattilaisten osaamista kohtaan on johtanut siihen, että imetykselle haetaan tukea pääsääntöisesti vertaistukiryhmistä (Jackson & Hallam, 2021; Säilävaara, 2023).
Äidit toivovat terveydenhuollon ammattilaisilta sensitiivistä lähestymistapaa imetykselleen ja näyttöön perustuvaa tietoa siihen liittyen (Blixt ym., 2019). Imetysohjauksen sisällöt ja tuen tarpeet muuttuvat vauvavuoden jälkeen, ja tämän ymmärtäminen on usein puutteellista terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa (Tchaconas ym., 2018). Vaikka pitkään imetykseen liittyy ennakko-oletuksia, väärinkäsityksiä ja negatiivisista asennoitumista (Dowling & Pontin, 2017), äidit itse kokevat sen olevan biologinen normi, jota tulisi aktiivisesti normalisoida (Thompson ym., 2020). Äitien kokemuksissa yli vuoden ikäisen lapsen imetys näyttäytyy luonnollisena jatkumona vauvavuodelle (Dowling & Brown, 2013), ja imetyksen koetaan lujittavan äidin ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta (Monvillers ym., 2020).
Yli 1-vuotiaan lapsen imetyksestä ei ole tehty kansallista hoitotieteellistä tutkimusta aiemmin, ja tutkimustyö ilmiön ympärillä on muutoinkin varsin vähäistä. Aiempi tutkimusnäyttö aiheesta herätti mielenkiintoni aiheeseen ja vauvavuoden jälkeen jatkuvan imetyksen tilaan Suomessa; millaisia kokemuksia äideillä on, ja millä tasolla on heitä kohtaavien neuvolaterveydenhoitajien imetysohjausosaaminen? Viimeiset vuodet olen työstänyt väitöskirjaani, jonka laadullisessa vaiheessa kuvailen äitien kokemuksia vauvavuoden jälkeen jatkuvasta imetyksestä ja terveydenhuollon ammattilaisten asenteista sitä kohtaan. Tutkimuksen määrällisessä vaiheessa mittaan neuvolaterveydenhoitajien imetysohjausosaamista yli vuoden kestävään imetykseen liittyen, ja pyrin sitten peilaamaan äitien kokemuksista nousevia tarpeita tähän osaamiseen ja sen osa-alueisiin. Tavoitteenani on tuottaa tietoa yli 1-vuotiaan lapsen imetyksestä, jotta imetysohjausta ja –koulutusta voidaan kehittää. Ilokseni alan olla prosessissa loppusuoralla, vaikkakin matka on ollut, ja jatkuu edelleen, hyvin antoisana.
Viimeistelen tällä hetkellä väitöskirjani viimeistä osajulkaisua. Kaikki tutkimusprosessin aikana saamani tulokset ovat mielenkiintoisia ja valottavat yli vuoden kestävää imetystä ilmiönä. Vaikka tässä blogitekstissä en käy läpi omia tuloksiani, toivon väitöskirjan valmistuttua niiden tavoittavan mahdollisimman monet aiheesta kiinnostuneet. Toivon, että väitöskirjani avulla vauvavuoden jälkeen jatkuva imetys saa osakseen äitien toivomaa ymmärrystä. Terveydenhuollon ammattilaisten on tärkeää huomioida jokaisen lapsen, äidin ja perheen yksilölliset toiveet imetykseen liittyen, ja tukea heitä näissä toiveissa ja päätöksissä. Imetysohjauksen tulee perustua näyttöön, eivätkä ammattilaisen omat näkemykset ja henkilökohtaiset asenteet saa ohjata kohtaamisia. Kunnioittakaamme kaikenlaisia imetysmatkoja ja niiden variaatioita muutamasta tunnista velhoutumiseen ja sen yli!
Oona Ojantausta
Väitöskirjatutkija
Tampereen yliopisto
Lähteet
Blixt, I., Johansson, M., Hildingsson, I., Papoutsi, Z., & Rubertsson, C. (2019). Women’s advice to healthcare professionals regarding breastfeeding: ”offer sensitive individualized breastfeeding support”- an interview study. International breastfeeding journal, 14, 51. doi:10.1186/s13006-019-0247-4
Cisco J. (2015) Support for breastfeeding mothers and determinants of long-term breastfeeding in the United States. University of Missouri, Missouri.
Dettwyler KA. (1995). A time to wean: The hominid blueprint for the natural age of weaning in modern human populations. Teoksessa Stuart-Macadam P, Dettwyler KA, toim. Breastfeeding: Biocultural perspectives. New York: Aldine de Gruyter; 1995:39-73. doi:10.4324/9781315081984-2
Dowling, S., & Brown, A. (2013). An exploration of the experiences of mothers who breastfeed long-term: what are the issues and why does it matter?. Breastfeeding medicine : the official journal of the Academy of Breastfeeding Medicine, 8(1), 45–52. doi:10.1089/bfm.2012.0057
Dowling, S., & Pontin, D. (2017). Using liminality to understand mothers’ experiences of long-term breastfeeding: ’Betwixt and between’, and ’matter out of place’. Health (London, England : 1997), 21(1), 57–75. doi:10.1177/1363459315595846
Hörnell, A., & Lagström, H. (2024). Infant feeding-a scoping review for Nordic Nutrition Recommendations 2023. Food & nutrition research, 68(10456). doi:10.29219/fnr.v68.10456
Ikonen, R., Hakulinen, T., Lyytikäinen, A., Mikkola, K., Niinistö, S., Sarlio, S. & Virtanen, S. (2020). Imeväisikäisten ruokinta Suomessa vuonna 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 11/2020. Helsinki. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-555-1
Jackson, J. E., & Hallam, J. (2020). Against all odds: Why UK mothers’ breastfeeding beyond infancy are turning to their international peers for emotional and informative support. Health Care for Women International, 42(4–6), 739–755. doi:10.1080/ 07399332.2020.1744147
Lackey, K. A., Fehrenkamp, B. D., Pace, R. M., Williams, J. E., Meehan, C. L., McGuire, M. A., & McGuire, M. K. (2021). Breastfeeding Beyond 12 Months: Is There Evidence for Health Impacts?. Annual review of nutrition, 41, 283–308. doi:10.1146/annurev-nutr-043020-011242
Lubold, A.M. (2019) Historical-qualitative analysis of breastfeeding trends in three OECD countries. Int Breastfeed J 14, 36. doi:10.1186/s13006-019-0230-0
Monvillers, S., Tchaconas, A., Li, R., Adesman, A., & Keim, S. A. (2020). Characteristics of and Sources of Support for Women Who Breastfed Multiples for More than 12 Months. Breastfeeding medicine : the official journal of the Academy of Breastfeeding Medicine, 15(4), 213–223. doi:10.1089/bfm.2019.0237
Sellen D. W. (2007). Evolution of infant and young child feeding: implications for contemporary public health. Annual review of nutrition, 27, 123–148. doi:10.1146/annurev.nutr.25.050304.092557
Säilävaara, J. (2023). Relational long-term breastfeeding, Journal of Family Studies, 29(2), 824-840. doi:10.1080/13229400.2021.2001355
Tchaconas A, Keim SA, Heffern D, Adesman A. (2018). Pediatric care providers, family, and friends as sources of breastfeeding support beyond infancy. Breastfeed Med, 13(2), 116–22. doi:10.1089/bfm.2017.0184.
Thompson AJ, Topping AE & Jones LL. 2020. Surely you’re not still breastfeeding: a qualita-tive exploration of women’s experiences of breastfeeding beyond infancy in the UK. BMJ Open 2020. 10:e 035199. doi:10.1136/bmjopen-2019-035199.
Tomori, C., Palmquist, A. E., & Dowling, S. (2016). Contested moral landscapes: Negotiating breastfeeding stigma in breastmilk sharing, nighttime breastfeeding, and long-term breastfeeding in the U.S. and the U.K. Social science & medicine (1982), 168, 178–185. doi:10.1016/j.socscimed.2016.09.014
Victora CG, Bahl R, Barros AJ, França GV, Horton S, Krasevec J, Murch S, Sankar MJ, Walker N, Rollins NC. (2016). Lancet Breastfeeding Series Group. Breastfeeding in the 21st century: epidemiology, mechanisms, and lifelong effect. Lancet. 2016 Jan 30;387(10017):475-90. doi:10.1016/S0140-6736(15)01024-7.
World Health Organization (WHO). (20.12.2023). Infant and young child feeding. Saatavilla: https://www.who.int/en/news-room/fact-sheets/detail/infant-and-young-child-feeding.