Väitöskirjassani tarkastelin ongelmallista sosiaalisen median käyttöä, psykososiaalista hyvinvointia sekä tuen ja hoidon tarpeita nuorilla aikuisilla. Tutkimusprosessin aikana kohtasin usein kysymyksiä siitä, miten aihe liittyy hoitotieteeseen. Koin, että tätä näkökulmaa ei vielä täysin ymmärretty hoitotieteen tutkimuskentällä.
Sosiaalinen media eli some on nyky-yhteiskunnassa läsnä lähes jokaisen arjessa. Sitä käyttää jopa yli 5 miljardia ihmistä ympäri maailmaa, ja Suomessa somen käyttäjiä on yli 80 prosenttia väestöstä. Uskallankin väittää, että some koskettaa jollakin tavalla meitä kaikkia. Somea voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista, ja useimmiten se ymmärretään Web 2.0-teknologiaa, eli meidän nykypäivämme internetiä, hyödyntäviksi sovelluksiksi, joissa mahdollistuu sosiaalisten verkostojen muodostuminen ja joihin käyttäjät tuottavat itse sisältöä henkilökohtaisten profiilien kautta.
Some on paikka, jossa haemme tietoa, ylläpidämme ihmissuhteita, viihdymme ja rakennamme identiteettiämme. Samalla sosiaalisen median käyttöön liittyy sekä mahdollisuuksia että riskejä yksilön ja yhteisöjen hyvinvoinnille. Näistä syistä aihepiiri on noussut myös hoitotieteellisen tutkimuksen keskiöön.
Somen käytön vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin
Tutkimukset osoittavat, että sosiaalisen median käyttö voi vaikuttaa monin tavoin ihmisen hyvinvointiin, arkeen ja esimerkiksi elintapoihin, kuten uneen ja fyysiseen aktiivisuuteen. Erityisesti ongelmallinen somen käyttö, eli liiallinen, kontrolloimaton ja hyvinvointia heikentävä käyttö, voi lisätä ahdistusta, masennusoireita sekä yksinäisyyttä. Ongelmallinen käyttö on liitetty myös keskittymiskyvyn heikkenemiseen sekä koulu- ja työelämän haasteisiin. Samaan aikaan some voi toimia tärkeänä vertaistuen ja yhteisöllisyyden kanavana. Toisaalta jatkuva yhteydenpito verkon välityksellä ja verkossa tapahtuvien sosiaalisten vuorovaikutustilanteiden suosiminen ovat johtaneet sosiaalisten taitojen heikkenemiseen. Turkley kuvailee vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessaan somen käyttäjien olevan yhdessä yksin, sillä käyttäjät ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa somen välityksellä, mutta toisaalta kuitenkin eristäytyneitä verkkoympäristöihin.
Ristiriitaisten vaikutusten ymmärtäminen on olennaista, jotta voidaan ymmärtää paremmin ongelmallista somen käyttöä ja auttaa ihmisiä hoitotyön keinoin löytämään tasapaino sekä hyödyntämään somea enemmänkin hyvinvoinnin lähteenä.
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten digihyvinvointiosaaminen
Koska sosiaalinen media sekä laajemmin digimedia (mm. digipelit, internet) ovat tulleet keskeiseksi osaksi arkeamme, luo tämä uusia osaamistarpeita myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Erityisesti yksilöiden, mutta myös sote-alan ammattilaisten digihyvinvointiosaamisen kehittäminen tulevaisuudessa on tarpeellista.
Digihyvinvointi tarkoittaa yksilöllistä kokemusta tasapainosta digimedian käytön hyötyjen ja haittojen välillä. Käytön tulisi olla tarkoituksenmukaista, turvallista sekä edistää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. (Parry ym., 2023; Abeele, 2021.)
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset (mm. neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa) ovat keskeisessä roolissa digihyvinvoinnin edistämisessä, mikä edellyttää sekä heiltä että digimediaa käyttäviltä digihyvinvointiosaamista eli hyvinvointivaikutusten tunnistamista, käytön tietoista rajoittamista sekä toiminnan muuttamista itse tai ohjatusti. Vain 19 % ammattilaisista kokee, että heidän osaamisensa on riittävää nuorten digimedian käyttöön tunnistamiseen ja ohjaamiseen liittyen. (Tanner ym., 2020; Takala & Takala 2019.) Hoitotieteessä voidaan vastata keskeisesti tähän osaamistarpeeseen yksilöiden sekä ammattilaisten osaamista edistämällä ja sosiaali- ja terveysalan koulutusta kehittämällä.
Miksi tämä kaikki kuuluu hoitotieteeseen?
Hoitotiede tarkastelee ihmistä kokonaisuutena – hänen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja hyvinvointiaan sekä ympäristöään, jossa hän elää. Digitaalinen media ja erityisesti some on nykyihmisen elinympäristön merkittävä osa. Siksi sen vaikutusten tutkiminen ei ole pelkästään ajankohtaista, vaan välttämätöntä, jotta hoitotyön käytännöt, ohjaus ja interventiot voivat vastata nykypäivän tarpeisiin.
Lisäksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat keskeisessä roolissa ongelman tunnistamisessa ja ennaltaehkäisyssä. Tästä syystä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamisen tutkiminen ja kehittäminen on tärkeää. Toisaalta myös olennaista on kehittää ammattilaisille työkaluja, joilla ongelmallista käyttöä voidaan tunnistaa ja ennaltaehkäistä. Nämä kysymykset ovat kiinteä osa hoitotieteellistä tutkimusta ja sen tehtävää edistää ihmisten hyvinvointia muuttuvassa maailmassa.
Millä vastaamme näihin nykypäivän tarpeisiin?
Tutkimus- ja projektikentällä käy parhaillaan kuhina digimediaan ja erityisesti someen painottuvan tutkimuksen osalta. Ymmärrämme jatkuvasti paremmin näihin liittyviä ilmiöitä, mutta työtä riittää vielä paljon. Esimerkiksi meillä Oulun yliopiston Lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikössä on parhaillaan menossa mm. ESR-rahoitteinen UnLogged-hanke, jossa pyritään kehittämään nuorten ja lukioiden henkilökunnan (esim. opettajat, terveydenhoitajat) digihyvinvointia ja digihyvinvointiosaamista. Lisäksi DigiWellbeing-tutkimusryhmässämme teemme aktiivisesti tutkimusta aiheen tiimoilta. Olemme myös itse aktiivisia somessa, jotta saisimme tutkimukseen perustuvaa tietoa digihyvinvointiin liittyen välitettyä eteenpäin. Meidät löytää Instagramista @digiwellbeing_oy sekä Facebookista @digiwellbeingoy.
Yhdessä voimme suunnata kohti digihyvinvoivaa yhteiskuntaa!
Kirjoittaja on sh-diakonissa, yliopisto-opettaja, UnLogged-hankkeen projektipäällikkö ja 29.8.2025 väitellyt tuore terveystieteiden tohtori Krista Hylkilä, joka työskentelee Oulun yliopiston Lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusyksikössä. DigiWellbeing-tutkimusryhmään pääset tutustumaan nettisivujemme kautta: https://www.oulu.fi/fi/tutkimusryhmat/digitaalinen-ja-mielen-hyvinvointi-digiwellbeing
Lähteet
Abeele, M. M. V. (2021). Digital Wellbeing as a Dynamic Construct. Communication theory, 31(4), 932-955.
Parry, D. A., le Roux, D. B., Morton, J., Pons, R., Pretorius, R., & Schoeman, A. (2023). Digital wellbeing applications: Adoption, use and perceived effects. Computers in Human Behavior, 139, N.PAG.
Takala, A., & Takala, S. (2019). Medianuoruus – opas aikuisille. Mediakasvatusseura ry. Haettu 31.1.2025 osoitteesta https://mediakasvatus.fi/wpcontent/uploads/2019/03/Medianuoruus_web.pdf
Tanner, N., Radwan, R., Korhonen, H., & Mustonen T. (2020). Sosiaalinen media, ongelmallinen sosiaalisen median käyttö ja someriippuvuus. Sosiaalipedagogiikan säätiö, Helsinki. https://somerajaton.fi/wpcontent/uploads/sites/17/2020/10/Somekatsaus.pdf
Turkley, S. (2011). Alone Together: Why We Expect More from Technology Than Each Others. Basic Books: PA, USA.