Suolistosyöpädiagnoosi, resilienssi ja potilasohjauksen laatu

Väittelin terveystieteiden tohtoriksi 23.5.2025 aiheenani Suolistosyöpädiagnoosin saaneiden henkilöiden resilienssi ja heidän arvionsa saamastansa potilasohjauksesta. Tutkimus sisälsi järjestelmällisen katsauksen aiemmin tehdyistä määrällisistä tutkimuksista, poikittaistutkimuksen ja kaksivaiheisen pitkittäistutkimuksen.

Resilienssi ja potilasohjaus käsitteinä

Resilienssillä viitataan siihen, miten jotkut ihmiset selviävät paremmin haastavista elämäntilanteista, kuten vakavasta sairastumisesta. He luottavat tulevaisuuteen, säilyttävät toimintakykynsä, ovat periksiantamattomia vastoinkäymisen edessä. Nämä ihmiset tunnistavat ja osaavat hyödyntää omia voimavarojansa, vahvuuksiansa sekä käytettävissä olevia ulkoisia resursseja, esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilta tai läheisiltä saamaansa tukea.

Syövän hoitoon kuuluu tärkeänä osana terveydenhuollon ammattilaisilta saatu tuki. Potilasohjaus, on tärkeä osa syövän hoitoa ja ammattilaisilta saatua tukea. Syöpäpotilaan tulisi saada kokonaisvaltaista tukea syövästä selviytymiseen. Terveydenhuollon ammattilaisen antamassa ohjauksessa potilas tai asiakas saa tietoa sairaudestaan ja sen hoidosta.

Potilasohjaus voi olla neuvontaa, jossa ammattilainen vastaa potilaan kysymyksiin. Potilas voi esimerkiksi kysyä avannehoitajalta, miten avannepussi vaihdetaan, ja hoitaja kertoo, miten se tapahtuu. Potilasohjaus voidaan määritellä myös kaksisuuntaiseksi vuorovaikutustilanteeksi, jolloin se on molemmin puolin aktiivista kuuntelua ja keskustelua.

Potilasohjauksen tulisi olla aina potilas- tai asiakaslähtöistä, eli sen tulisi vastata potilaan sen hetkisiin odotuksiin, tarpeisiin ja toiveisiin. On tärkeää, että potilasohjaus olisi myös tavoitteellista toimintaa. Sille tulisi asettaa sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteita, sillä ohjauksella tavoitellaan aina jotakin hyötyjä, esimerkiksi motivaation synnyttämistä, tiedon lisääntymistä, ja potilaan omahoitotaitojen vahvistamista.

Miksi aihetta oli tärkeä tutkia?

Tämän tutkimusaiheen tärkeyttä voi perustella useilla eri syillä. Tässä on lueteltuna viisi eri näkökulmaa tutkimuksen tärkeydestä.

Tutkimuksen avulla vastattiin tiedon aukkoon

Tiettävästi tämä tutkimus oli Suomessa ensimmäinen, joka selvitti suolistosyöpäpotilaiden arvioita heidän resilienssistänsä ja kattavasti heidän saamansa potilasohjauksen laatua. Suolistosyöpäpotilaiden resilienssistä on olemassa vain vähän määrällisiä tutkimuksia, etenkin Euroopassa. Myös pitkittäistutkimusasetelmat ovat harvinaisia, eikä suolistosyöpäpotilaiden saaman ohjauksen laatua (ohjauksen sisältö, toteutus, hyödyt ja resurssit) ole tutkittu kattavasti yhdessä ja samassa tutkimuksessa. Saatavilla onkin niukasti tietoa siitä, millainen ohjaus voisi parhaiten tukea aikuisen syöpäpotilaan resilienssiä.

Suolistosyöpä on yksi yleisimmistä syövistä maailmassa

Tutkimuksen aihe oli relevantti, sillä suolistosyöpä eli paksu- tai peräsuolisyöpä on kolmanneksi yleisin syöpätyyppi Suomessa. Yli 3800 uutta suolistotyöpätapausta todetaan joka vuosi. Suomessa suolistosyöpädiagnoosin kanssa elää siten viiden vuoden elinajanennusteen mukaan noin 30 200 ihmistä. Maailmassa siihen sairastuu noin 2 miljoonaa ihmistä joka vuosi.

Kolmanneksi yleisimpänä syöpätyyppinä maailmassa, se aiheuttaa toiseksi eniten syöpään liittyviä kuolemia. Yhteensä noin 930 000 ihmistä kuolee siihen joka vuosi. Positiivista on, että noin 2/3 suolistosyöpään sairastuneista selviää syövästä. Syöpä voi kuitenkin uusiutua, ja jos näin käy, se tapahtuu tavallisimmin kahden vuoden sisällä. Syöpä on ihmisen elämässä yksi haastavimmista tilanteista. Se koskettaa lähes jokaisen elämää jossakin vaiheessa, niin välillisesti kuin välittömästikin. Syöpä on henkeä uhkaava tapahtuma, jossa potilas ja hänen läheisensä tarvitsevat tukea terveydenhuollon ammattilaisilta.

Aiempien tutkimusten mukaan suolistosyöpäpotilaat eivät aina saa tarvitsemaansa ja odottamaansa tukea.

Potilasohjaus on tärkeä osa ammatillista tukea syövän hoidossa. Saatu tuki auttaa potilasta selviytymään sairaudesta ja valmistaa syövän hoidon eri vaiheisiin. Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät suolistosyöpäpotilaat aina saa tarvitsemaansa ja odottamaansa tukea. Tämä tutkimus oli tärkeä, koska siinä selvitettiin, olivatko suolistyöpäpotilaat saaneet esimerkiksi riittävästi kokonaisvaltaista psyykkistä, sosiaalista ja henkistä tukea potilasohjaustilanteissa. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, oliko vuorovaikutus ollut ohjaustilanteessa toimivaa, oliko potilaiden mahdolliset pelot, ohjaustarpeet ja toiveet huomioitu, oliko ohjaus tilanteessa ollut potilaiden mielestä osaava henkilökunta ja oliko ohjauksesta ollut hyötyä.

Potilailla on oikeus saada hyvää ja laadukasta hoitoa

Tämä tutkimus oli tärkeä toteuttaa, koska kyse on suolistosyöpäpotilaiden oikeudesta saada äänensä kuuluviin sekä oikeudesta saada hyvää ja laadukasta hoitoa, unohtamatta terveydenhuollon velvollisuutta arvioida omaa toimintaansa. Tämä kaikki on kirjattu myös lainsäädäntöömme.

Syövän hoidon laadun parantaminen on yksi Kansallisen Syöpäkeskuksen tavoitteista

Tutkimus oli ajankohtainen, koska sen aikana vuonna 2019 perustettiin Suomeen Kansallinen Syöpäkeskus, FICAN, jonka tehtävänä on yhtenäistää syövän hoitoa ja parantaa sen laatua koko Suomessa. Sen tänä vuonna julkaistava syöpästrategia kattaa koko syövän hoitopolun, johon kuuluu syövän ehkäisy, seulonta, diagnoosi, hoidot, kuntoutus ja psykososiaalinen tuki, palliatiivinen ja saattohoito sekä syövän tutkimus.

Tämä väitöskirjatutkimus edusti perustutkimusta, joka laajensi hoitotieteen alan tietämystä ja teoreettista perustaa. Tutkimus tuotti uutta tietoa suolistosyöpäpotilaiden sairaudesta selviytymisestä eli resilienssistä sekä heidän saamaansa potilasohjauksen laadusta.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Väitöskirjatutkimukseen sisältynyt systemaattinen kirjallisuuskatsaus osoitti, että erityisesti Euroopassa vain harva tutkimus oli keskittynyt selvittämään suolistosyöpäpotilaiden resilienssiä, etenkin määrällisin tutkimusmenetelmin ja seurantakyselyin. Resilienssi oli yhteydessä sekä fyysisiin että henkisiin näkökulmiin elämässä, kuten sosiaaliseen tukeen, toivoon, henkiseen ja fyysiseen taakkaan, elämänlaatuun ja posttraumaattiseen kasvuun.

Empiiristen tutkimusten, poikittaistutkimuksen ja pitkittäistutkimuksen perusteella, suolistosyöpäpotilaiden resilienssi oli alhaisemmalla resilienssin kvartiililla. Tutkimustulokset osoittivat, että resilienssi oli matala erityisesti varhaisessa syövän vaiheessa, mutta viimeisen tutkimusvaiheen mukaan, matala edelleen myös vuoden kuluttua suolistosyöpäleikkauksesta.

Parempi resilienssi oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä vanhempaan ikään, miessukupuoleen ja elämään parisuhteessa sekä siihen, että potilaan suolistosyövän hoitoon ei ollut kuulunut sytostaattihoitoa ja hänen diagnoosin saamisestansa oli vierähtänyt jo pidemmän aikaa.

Tutkimusvaiheessa, jossa tutkittiin suolistosyöpäpotilaiden arvioita noin kuukauden kuluttua heidän suolistosyöpäleikkauksestansa, potilasohjauksen kokonaislaatu selitti potilaiden parempaa resilienssiä. Lisäksi potilaat, joilla oli tuolloin avanne, arvioivat resilienssinsä paremmaksi kuin potilaat, joilla ei ollut avannetta.

Pitkittäistutkimus osoitti, että ohjauksen laatu arvioitiin pääasiassa hyväksi, mutta heikoimmaksi arvioitiin saadussa ohjauksessa psykososiaalinen tuki, potilaslähtöisyys ja ohjauksen tavoitteellisuus, eikä merkittäviä muutoksia resilienssissä havaittu vuoden seurantaajalla.

Aiheen tarkastelua laajemmasta näkökulmasta

Resilienssistä on olemassa erilaisia käsitteitä. Tässä väitöskirjatutkimuksessa keskityttiin suolistosyöpäpotilaiden yksilölliseen resilienssiin. Resilienssiä voidaan kuitenkin määritellä sosiaali- ja terveydenhuollossa lukuisilla muillakin käsitteillä, jotka kaikki määritellään asiayhteyden mukaan eri tavalla. Puhutaan akateemisesta resilienssistä, ammatillisesta ja asiantuntijuusresilienssistä, organisaation resilienssistä ja terveysjärjestelmien resilienssistä. Yksilön resilienssistä kulkee polku akateemiseen, ammatilliseen ja asiantuntijuusresilienssiin, organisaation ja terveysjärjestelmien resilienssiin ja aina päätetapahtumana potilaan, asiakkaan ja hänen omaistensa resilienssiin.

Akateemisella resilienssillä tarkoitetaan opiskelijoiden ja opiskeluajan resilienssiä. Akateeminen resilienssi on selviytymistä älyllistä kehitystä uhkaavasta tilanteesta. Se pitää sisällään reflektion, mukautumisen, avun hakemisen ja sopeutuvat ajatteluprosessit sekä sinnikkyyden. Akateemisessa resilienssissä keskeistä on optimismi, emotionaalinen älykkyys ja itseohjautuva oppimiskyky. Parempi resilienssi merkitsee hyvää koulutusmenestystä ja asiantuntijuuteen kehittymistä. Se valmistaa opiskelijoita kohtaamaan haasteita tulevaisuudessa, tulevissa työtehtävissä ja työympäristössä. Resilienssi suojaa opiskelijoita stressiltä ja loppuunpalamiselta ja liittyy positiivisesti heidän itsetuntoonsa. Lisäksi aiemmat tutkimukset osoittavat, että resilienssi liittyy opiskelijoiden hyvinvointiin, mikä puolestaan vaikuttaa heidän kokemaansa positiiviseen tilaan; heidän arjen resursseihinsa – sisältäen elämän mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden. Akateeminen resilienssi on tunnistettu selviytymiskeinoksi hoitotyön opiskelijoiden koulutus- ja harjoitteluhaasteisiin.

Ammatillisella ja asiantuntijuusresilienssillä tarkoitetaan puolestaan työelämään siirtyneen ammattilaisen tai asiantuntijan resilienssiä. Ammatillinen ja asiantuntijuusresilienssi tarkoittaa työntekijän kykyä lisätä työsuorituskykyä ja varmistaa turvallinen ja laadukas hoito kriisin aikana; tilannetta, jossa tunnetaan luontaista kyvykkyyttä, vaikka olisikin kyseessä stressaava tilanne. Ammatillinen ja asiantuntijuusresilienssi ei tarkoita silti vain kriisistä selviytymistä. Se on prosessi, jossa oma asiantuntijuus ja itseluottamus vahvistuu. Siten, ammatillinen ja asiantuntijuusresilienssi on yhteydessä myös koko organisaation resilienssiin.

Organisation resilienssissä korostuu puolestaan työyhteisö ja etenkin johtajan toiminta. Organisaatio muodostuu sen työntekijöistä ja tavoista toimia, joten organisaation resilienssi auttaa organisaatiota kohtaamaan vaikeita tilanteita. Hoitotyön kontekstissa organisaation resilienssi on yhteydessä etenkin hoitotyön johtajan kykyyn varmistaa hoitajille tukea antava ja turvallinen työympäristö kriisin aikana.

Terveysjärjestelmien resilienssistä puhutaan, kun on kyse resilienssistä yhteiskuntatasolla. Organisaation resilienssistä seuraava yhteys on siten terveysjärjestelmien resilienssiin. WHO kuvaa sitä maiden kykynä tehokkaasti ehkäistä, valmistautua, havaita ja sopeutua kansanterveysuhkiin, reagoida niihin ja toipua niistä, samalla kun varmistetaan laadukkaiden, olennaisten ja rutiininomaisten terveyspalvelujen ylläpito kaikissa konteksteissa, myös epävakaissa konflikteissa ja väkivaltaisissa olosuhteissa. Terveysjärjestelmien vahvistaminen on myös yksi EU:n globaalin terveysstrategian prioriteettejä.

Olisikin tärkeää, että hoitotieteen alan opiskelijoita tuettaisiin heidän akateemisen resilienssin osalta, koska se on kaiken alku. Se on yhteydessä heidän opiskelumotivaatioonsa, ammatillisuuteen ja asiantuntijuuteen kehittymiseensä ja heidän henkilökohtaisiin käsityksiinsä selvitä hankalista tilanteista. Tällä on mielestäni merkitystä sitten, kun opiskelijat aikanaan todella siirtyvät sinne työelämään ammattilaisiksi, tai asiantuntijoiksi johtotehtäviin, opetustehtäviin, tutkimus-, suunnittelu ja kehittämistehtäviin.

Yksilön resilienssistä kulkee siis polku akateemiseen, ammatilliseen ja asiantuntijuusresilienssiin, organisaation ja terveysjärjestelmien resilienssiin, ja aina päätetapahtumana siihen potilaaseen, asiakkaaseen ja hänen omaisiinsa asti. Mielestäni tässä on selvä yhteys myös yhteiskunnan kantokykyyn ja terveydenhuollon legitimiteettiin. (Kuvio 1.)

Resilienssi, kuten hyvinvointikysymykset yleensä tulisi sitoa tiiviisti opetussuunnitelmiin ja siten opetusorganisaation kaikkeen toimintaan ja tavoitteisiin. Resilienssiä tulisi mitata ja tutkia, sen tulisi kuulua eri opintojaksoille ja sen tukemista tulisi pohtia jo hoitotieteen opintojen aikana. Vahvan resilienssiprosessin omaava henkilö on kykenevä yleensä tukemaan myös muita ihmisiä.

Lopuksi väitöspäivästä kokemuksena

Haaveilin tutkijan urasta jo terveystieteiden kandidaatin opintoja aloittaessani. Vihdoin seurasi päivä, jolloin väittelisin terveystieteiden tohtoriksi. Edellisenä päivänä olin illastanut väitöskirjan ohjaajien Professori Tarja Kvistin ja Dosentti Lauri Kuosmasen ja vastaväittäjä Dosentti Satu Elon kanssa. Perjantaiaamuna 23.5.25. alkoi valmistautuminen väitöstilaisuuteen. Kävin väitöstilaisuutta varten varatussa auditoriossa ja tarkistimme tekniset asiat väitöstilaisuutta varten. Tämän jälkeen seurasi perinteiset kahvit hoitotieteen laitoksella. Kahvitilaisuuteen osallistui ohjaajani ja vastaväittäjä. Kello 12.15. alkoi väitöstilaisuuteni. Paikalla oli ihan mukavasti yleisöä, tarkkaa määrää en tiedä. Tilaisuutta oli mahdollista seurata etänä ja se talletettiin myös myöhempää katselua varten Panoptoon. Etänä tilaisuutta oli seurannut 57 ihmistä.

Itse väitöstilaisuus alkoi aihepiiriä kuvaavalla lektiollani. Tämän jälkeen siirryttiin vastaväittäjän alkupuheeseen ja kysymyksiin. Tilaisuus eteni lämminhenkisesti ja mielestäni osasin vastata vastaväittäjän kysymyksiin. Tilaisuus oli ohitse ennen kuin kunnolla ehdin sitä edes tajuta. Lopuksi vastaväittäjä antoi lausuntonsa ja ilmoitti hyväksyvänsä väitöskirjatutkimukseni. Väitöstilaisuutta seurasi yleisön onnittelut auditorion ulkopuolella ja kahvitilaisuus, jonka olin järjestänyt paikalla olijoille. Oli häkellyttävä tunne, kuinka kauniita sanoja ja onnitteluja sain kuulla koko päivän ajan. Sain itse väitöstilaisuudesta paljon positiivista palautetta. Yleisö oli pitänyt keskusteluamme kiinnostavana ja akateemisena.

Päivä huipentui vastaväittäjän kunniaksi järjestettyyn karonkkaillalliseen. Paikalle kanssani pääsi juhlimaan itseni lisäksi vain 14 henkilöä. Harmillisesti osa oli sairastunut tai muutoin estynyt tulemasta paikalle. Karonkkajuhla oli kuitenkin lämminhenkinen ja ikimuistettava. Lähdimme illallisen jälkeen vielä jatkoillekin.