Hyvää alkanutta vuotta 2026 HoVaTo:n blogin lukijoille!
Tähän blogikirjoitukseeni olen koostanut näkökulmia väitöskirjastani, jota puolustin väitöstilaisuudessa 5.12.2025 Itä-Suomen yliopistolla Kuopiossa. Tilaisuuden lectio on julkaistu Finnish Journal of eHealth and eWelfare (FinJeHeW) -lehdessä, johon myös viittaan seuraavassa.
Lähtökohdat terveysalan opettajien digitaalisen osaamisen tarkastelulle
Teknologia on jatkuvasti lisääntynyt yhteiskunnassamme. Teknologian käyttö alkoi teollisen vallankumouksen aikana 1700-luvulta, sittemmin digitalisaation myötä ovat ilmestyneet internet, tietokoneet ja matkapuhelimet monenlaisine sovelluksineen. Viime vuosina kehitys on keskittynyt automaatioon, robotiikkaan ja älyratkaisuihin sekä erityisesti generatiiviseen tekoälyyn, joka tuottaa ja muokkaa sisältöä eri muodoissa. Terveydenhuollossa digitalisaatio näkyy sähköisinä potilastietojärjestelminä, etävastaanottoina, kotiin vietävänä teknologiana sekä automaationa. Nämä parantavat hoidon laatua ja potilasturvallisuutta tehostamalla prosesseja ja vähentämällä virheitä. Teknologian lisääntyminen myös muuttaa ammattilaisten työnkuvaa ja tarvetta omaksua uusia työnteon menetelmiä.
Terveysalan opettajilta ja terveysalan koulutusorganisaatioilta teknologian kehitys edellyttää osaamista, eli tietoa, taitoa ja asenteita muokata koulutusta, sen sisältöjä ja toteuttamistapoja, niin että valmistuvien ammattilaisten osaaminen vastaa nykyajan teknologiarikkaan työelämän vaatimuksia. Mutta toisaalta, koulutuksen toteuttamisen tulee sopia erilaisille oppijoille, sekä tukea opiskelua ja oppimista nykyajan monimuotoisissa ympäristöissä, joissa yhdistyvät etä-, lähi- ja verkko-opetus. Tiedetään, että terveysalan opettajien osaaminen on vaihtelevaa, osasyynä tähän on kansainvälisesti heterogeeninen koulutus. Keskusteluissa on tuotu esille tavoite yhdenmukaisesta koulutuksesta ammattilaisten liikkuvuuden ja osaamisen näkökulmasta. Terveysalan opettajat ovat tuoneet ilmi, etteivät he ole aivan varmoja opetusteknologian käytössä ja ettei heille ole olemassa sopivaa täydennyskoulutusta digitaalisen osaamisen edistämiseksi.
Koulutuksen kehittäminen edellyttää tutkittua tietoa. Teknologian teemaa hoitotieteellinen tutkimus Suomessa onkin tarkastellut jo alkuajoista lähtien. Pirjo Hynnisen gradutyö valmistui 1981 silloisesta Kuopion korkeakoulusta ja kyseessä oli kaksi vuotta aikaisemmin aloitetun terveydenhuollon kandidaattikoulutuksen ensimmäinen pro gradu -tutkielma, joka liittyi atk-pohjaisen potilastietojärjestelmän käyttöön. Hoitotiede terminä pääaineen nimeen ilmestyi myöhemmin samana vuonna. Tämänkin jälkeen vuosikymmenten aikana hoitotieteessä on tehty tutkimusta, jossa näkökulmat ovat vaihdelleet yksittäisistä teknologisista ratkaisuista digitalisaation tuomiin laajempiin vuorovaikutuksen ja työnteon muutoksiin.
Aihetta on edelleen tärkeä tutkia osana terveyspedagogista tutkimusta teknologian lisääntyessä koulutuksessa ja työelämässä. Terveyspedagogiikka on hoitotieteen erikoistumisala, jossa tutkimusilmiötä voidaan tarkastella muun muassa terveysalan opettajien osaamisen näkökulmasta. Opettajan digitaalinen osaaminen, eli teknologian tehokas ja tarkoituksenmukainen hyödyntäminen mahdollistaa laadukkaan ja joustavan opetuksen terveysalan koulutuksen erilaisissa ympäristöissä, (kuten oppilaitokset, kliininen hoitotyö ja internet). Teknologian nopea kehitys vaatii terveysalan opettajilta jatkuvaa kouluttautumista oman digitaalisen osaamisensa ylläpitämiseksi. Terveysalan opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on tärkeää kuvata ja arvioida heidän digitaalisen osaamisen tasoaan ja osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä.
Väitöskirjani menetelmistä ja tuloksista
Hoitotieteen alan terveyspedagogiikkaa käsittelevässä väitöskirjatutkimuksessa minulla oli tarkoituksena tuottaa tietoa terveysalan opettajien, erityisesti hoitotyön opettajien, digitaalisesta osaamisesta neljässä Euroopan maassa, Suomessa, Maltalla, Slovakiassa ja Espanjassa.
Aineisto kerättiin Suomessa kansallisessa TerOpe-hankkeessa sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajilta syksyllä 2018 ja kansainvälisessä New Nurse Educator -hankkeessa terveysalan opettajilta Suomesta, Espanjasta, Maltalta ja Slovakiasta toukokuu 2021- helmikuu 2022 välisenä aikana. Väitöskirjani aineisto oli kvantitatiivista. Tulokset on raportoitu neljässä osajulkaisussa.
Keskeiset tulokset osoittivat, että suomalaisten terveysalan opettajien digitaalinen osaaminen ilmeni opetusteknologian säännöllisenä hyödyntämisenä ja käyttivät monipuolisesti digitaalisia menetelmiä ja materiaaleja. Harvemmin opetusteknologiaa he hyödynsivät opiskelijoiden voimaantumisen ja digitaalisen osaamisen edistämiseen. Toisessa osatutkimuksessa testattu OODI-mittari todettiin validiksi terveysalan opettajien digitaalisen osaamisen itsearviointiin. Kolmannen ja neljännen osatutkimuksen tuloksissa neljän maan opettajat ilmaisivat olevansa erittäin kiinnostuneita opetusteknologiasta ja arvioivat oman digitaalisen osaamisensa olevan keskitasoista. Korkein osaamistaso oli teknologian hyödyntämisessä yhteistyöhön. Lisäksi opettajat Slovakiasta arvioivat digitaalisen osaamisensa eri alueilla korkeammaksi kuin opettajat Suomesta, Maltalta ja Espanjasta.
Keskeisenä tuloksena tunnistettiin, että matalin digitaalinen osaaminen neljän maan terveysalan opettajilla on teknologian turvallisessa ja vastuullisessa käytössä. Edelleen tuloksissa tunnistettiin neljän maan heterogeenisen taustan omaavilta opettajilta kaksi osaamisprofiilia – korkean ja kohtalaisen digitaalisen osaamisen profiilit. Opettajien taustatietojen yhteyttä digitaaliseen osaamiseen tarkasteltaessa huomattiin, että opettajien kiinnostus opetusteknologiaan, suoritettu korkeakoulututkinto, eli maisterin tai tohtorin tutkinto, sekä suoritetut pedagogiset opinnot ja kattavampi opetuskokemus olivat yhteydessä korkeampaan digitaaliseen osaamiseen.
Tuloksiin perustuen väitöskirjan yhteenvedossa esitän suosituksia terveyspedagogiseen tutkimukseen ja koulutukseen mukaillen Peter Sengen oppivan organisaation viittä osa-aluetta. Tämän mukaisesti kohdistin suositukset ammatillisen osaamisen, mielen mallien, yhteisen vision, tiimioppimisen ja systeemiajattelun näkökulmiin. Konkreettisesti muotoilin suositukset tavoittelemaan terveysalan opettajien ja heidän koulutusorganisaatioidensa digitaalisen osaamisen kehittämistä.
Esimerkiksi Suomessa opettajien koulutuksessa verkkokoulutusten digitaalisilla ratkaisuilla voitaisiin tavoitella sellaisia valmiuksia, jotta opettajat pystyvät tukemaan heidän opiskelijoidensa digitaalista osaamista, kuten informaatiolukutaitoa. Kansainväliseen täydennyskoulutukseen voisi sisällyttää osa-alueena opetusteknologian turvallisen ja vastuullisen käyttämisen. Opettajatiimeissä voisi toteuttaa ”digimentorointia” niiden opettajien toimesta, joilla osaamista ja mielenkiintoa opetusteknologian hyödyntämiseen on enemmän.
Koska opetusteknologia kehittyy edelleen, on tarpeen validoida OODI-mittaria uusissa konteksteissa. Lisäksi kansainvälisen koulutuksen ja osaamisen harmonisoimiseksi on tarpeen tarkastella terveysalan opettajankoulutuksen opetussuunnitelmien sisältöjen yhdenmukaistamista, varsinkin pedagogisten opintojen osalta. Mielenkiintoista olisi selvittää tohtorintutkinnon merkitystä opettajien osaamiselle tarkemmin tulevissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa.
Lopuksi
Väitöskirjatutkimukseni jälkeen terveyspedagoginen tutkimus ja koulutus jatkuu. Työskentelen yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksella terveyspedagogiikan erikoistumisalan (terveystieteiden opettajankoulutuksen) asioiden parissa. Yhteistyössä kollegoiden kanssa meillä on mahdollisuus viedä tutkimustuloksia opettajankoulutuksen sisältöihin, mutta myös laajemmin jatkaa terveysalan koulutustutkimuksen teemoissa. Jatkossa on edelleen tärkeää pysyä aallon harjalla, eli kouluttaa uusia terveysalan ammattilaisia muuttuvia osaamisvaatimuksia vastaten. Teknologian ja muiden globaalien ilmiöiden muutosten mukana tarvitaan jatkossakin osaamista terveyteen, terveyden edistämiseen ja hoitamiseen liittyvistä tutkimukseen perustuvista pedagogisista ratkaisuista. Eli terveyspedagogista osaamista.
Juha Pajari Sh, Th, TtM, Väitöskirjatutkija
Juha Pajarin väitöskirjaan Nurse educators’ self-assessed digital competence in four European countries: recommendations for education and research in health pedagogy (Terveysalan opettajien itsearvioitu digitaalinen osaaminen neljässä Euroopan maassa: suositukset terveyspedagogiikan alan koulutukseen ja tutkimukseen) voit tutustua tämän linkin kautta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5739-9
Keskeiset lähteet
OECD. (2023). OECD Digital Education Outlook 2023: Towards an Effective Digital Education Ecosystem. OECD Publishing. ISBN 978-92-64-75656-4.
Pajari, J. (2025). Lectio praecursoria, Digitaalinen osaaminen terveysalan opettajilla Euroopassa – suosituksia terveyspedagogiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 17(4), 550–557. https://doi.org/10.23996/fjhw.178280
Salminen, L., Koivula, M., Saaranen, T. (2023). Hoitotieteen didaktiikasta kohti terveyspedagogiikkaa. Teoksessa Saaranen, T., Koivula, M., Mikkonen, K., Hemberg, J., Salminen, L. Terveysalan opettajan käsikirja. 3., uudistettu laitos. Helsinki: Tietosanoma. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-885-498-5.
Senge, P. M. (1990). The fifth discipline: the art and practice of the learning organization. New York: Currency/Doubleday.
UNESCO. (2023). Global Education Monitoring Report 2023: Technology in Education – A Tool on Whose Terms? Paris: UNESCO. ISBN 978-92-3-100609-8.
Vuorio, K. (2019). Hoitotieteen matka terveystieteisiin: 40 vuotta hoitotiedettä Suomessa ja Itä-Suomen yliopistossa 1979–2019. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto hoitotieteen laitos. ISBN 978-952-61-3143-6.