Hyvä kollegani väitöskirjatutkija, tökkiikö? Haaveilitko joskus tulevasi Rosa Liksomin kaltaiseksi superkirjoittajaksi, joka herää joka aamu 6.45, kirjoittaa klo 9 saakka, keittää kahvit, jatkaa kirjoittamista puoleen päivään ja siirtyy sen jälkeen maalaamaan työhuoneelle? Minä ainakin haaveilin. Ja nyt sitten kun aineistonkeruu tökkii, olen haalinut itselleni liikaa tekemistä, apurahoja ei heru ja työn, tutkimuksen ja vapaa-ajan yhdistäminen on vain iso vitsi, on aika palauttaa mieleen ne kymmenen syytä, joiden takia halusin väitellä tohtoriksi. Nostakaa käsi ylös, jos tunnistatte alla olevista kohdista itsenne. Luultavasti kukaan ei kädenheilutustanne näe, mutta ainakin saatte liikuntaa. Rosa Liksomkin hyppii minuutin paikallaan aina 50 minuutin kirjoittamisen jälkeen, ”Muuten ei tule mitään”.
- Näyttämisen halu.
Onko vastaasi tullut lannistava esihenkilö, sivuuttava sukulainen tai vähättelevä setämies? Entä sattuiko ammattiin opiskellessa kohdalle poikkeuksellisen hyvä tai karmaisevat huono opettaja? Uskon, että monia meitä motivoi opiskelemaan joko kannustavat tai lyttäävät kohtaamiset. Niinä hetkinä, kun meinaa usko loppua, voi palauttaa mieleensä näiden ihmisten kasvot. Periksi ei anneta. - Rikastuminen.
Opintojen jatkaminen avaa uusia ovia työelämässä. Monia mielenkiintoisia tehtäviä hakiessa tohtorintutkinto on eduksi. Rikastuminen ei kuitenkaan taida liittyä suoraviivaisesti terveystieteilyyn, rikastuminen taitaa olla oma taitolajinsa ja kokopäivätyö, jollei ole sattunut perimään vanhaa rahaa. En kuitenkaan poista tätä kohtaa: rikastuminen voi olla myös henkistä sorttia! - Kuuluisuus.
Tohtorin tutkinto on korkein akateeminen meriitti ja se antaa valmiudet itsenäiselle tutkimuksen tekemiselle. Kuinka monta terveystieteiden tohtoria osaatkaan nimetä? Pian nimi pääsee tähän näyttävään joukkoon! - Maailma paranee.
Tieteellinen tutkimus ja sen julkinen jakaminen tuottaa lisäarvoa aurinkokunnallemme. Tieteen autononomia tarkoittaa sitä, että tutkimusmenetelmät ovat tunnustettuja ja läpinäkyviä ja ne raportoidaan todenmukaisina, välittämättä rahoituslähteen tai julkaisukanavan toiveista. Tämä on arvo, jota haluan olla mukana vaalimassa. Maailmassa, jossa raha tarkoittaa valtaa, on vaarana, että rahoittaja alkaa sanella mitä tutkitaan ja miten tulokset raportoidaan. Oikeisto jyrää vaaleissa eri puolella maapalloa ja haluaa kaventaa ilmaisunvapautta ja vapaata tiedettä. Se on pelottava ajatus. Ehkä väitöskirjani voi olla yksi palikka kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman luomisessa. - Akateeminen vapaus.
Niinpä niin. Olenko osannut nauttia tästä? Istunko trendikkäässä kahvilassa luurit päässä uppoutuneena tutkimusaiheeseeni? Olenko kolunnut kirjastojen lukusalit ja nauttinut niiden hiljaisuudesta? Olenko imenyt sienen lailla innostavien luennoitsijoiden ajatuksia? Olenko ajautunut kiinnostavaan väittelyyn tutkimusaiheestani yön pikkutunneilla? No vähän sinne päin. Millään en jaksa enää valvoa ja ajankäytön tehokkuuden maksimointi tuntuu tutummalta kuin venyminen kirjaston lukusaleissa. Mutta: Keräsin ensimmäisen aineistoni matkustaen ympäri Suomea yhden syksyn ajan. Tutustuin eri paikkakuntiin ja niiden harrastusmahdollisuuksiin sen lisäksi, että haastattelin melkein kahdeksaakymmentä hoivakodeissa työskentelevää ihmistä. Asuin mahdollisimman halvoissa majoituspaikoissa ja illat litteroin nauhoitettua aineistoa romanttisen pelkistetyissä huoneissa. Siitä on jäänyt kiva muisto. Nämä ihmiset ja paikat heräävät aina henkiin, kun luen haastatteluaineistoa läpi. - Tieteen rakastaminen.
Voi sitä päivää, kun minun ei enää tarvitse googlen avulla varmistaa mitä tarkoittaa ontologia ja mitä epistemologia. Oi sitä hetkeä, kun en enää pelkää sanoa ääneen jonkun filosofin nimeä sen vuoksi, etten todellakaan muista koska hän eli ja mitä hän loppujen lopuksi asiasta ajattelikaan. Ja sitä hetkeä odotan, kun osaan omin sanoin kuvailla miten Sokrateen (n. 400 vuotta eaa) ajatukset liittyvät päivänpolttavaan eettiseen kysymykseen hygieniahaalarin käyttämisestä vanhuksella. Aamen, kun osaan kertoa tutkimuksestani uskottavasti niin akateemisissa piireissä kuin päiväkodissakin. Rakastan, mutta olen untuvikko. - Tapaa kiinnostavia ihmisiä.
Tämä on todella toteutunut! Mekanismeja on monia: suurin ilon aihe ovat väitöskirjatutkijakollegat, joiden kanssa on voinut jakaa tutkimuksen tekemisen iloa ja tuskaa. Mutta tohtoriopinnot ovat antaneet myös itsevarmuutta osallistua ylipäänsä yhteiskunnalliseen tai akateemiseen keskusteluun, ja sitä kautta olen tutustunut erilaisiin ihmisiin. Ennen en olisi pystynyt muotoilemaan kysymystä itselleni vieraaseen aiheeseen liittyen, mutta nyt jo vähän rohkeammin uskallan avata suuni. Yksi oivallus onkin ollut se, että akateemisten meriittien takana on tavallinen ihminen, joka on yleensä ihan mielissään, jos hänen tekemisistään on kiinnostunut. Ja jos vastaan on tullut joku ääliö, osaan nykyään monta sivistyssanaa hänen kategorisoimiseensa. Nahkani on parkkiintunut. - Pääsee ulkomaille vaihtoon.
Totta tämäkin, mutta ei omalla kohdallani. Olen 22-vuotiaana kirjoittanut portfoliooni, että haaveilen opiskelemisesta ja työskentelystä ulkomailla. Muiden haaveiden, lähinnä äidiksi tulemisen ja avioeroamisen toteuduttua, vaihtoon lähtö ei ole ollut realistinen vaihtoehto. Onneksi yliopisto-opinnoissa pääsee virtuaalisesti eri maihin, kun kursseilla, seminaareissa ja kesäkouluissa tapaa tieteentekijöitä eri maista. Ja kai ne lapset joskus kasvavat. Sitten toteutan tämänkin haaveen! - Hoitotiede on ihanaa.
No tämä ei kyllä rehellisesti sanoen ollut ykkösprioriteetti, kun tein päätöstä jatko-opintoihin pyrkimisestä. Enemmän tai vähemmän kyse on ollut ajautumisesta. Olen vieläkin sillä tiellä, mistä pikkutyttönä haaveilin: että voisin polkupyöräillä auttamaan vanhuksia. Teen sitä edelleen: työmatkapyöräilen ja teen työkseni vanhusten hoidon ohjeita ja vanhusten hoitoon liittyvää väitöskirjaa. Näin mielikuvitukseton ihminen ei hoitajaopinnoista voi ponnistaa minnekään muualle kuin hoitotieteen laitokselle. Sairaanhoitajakoulussa todistuksessa taisi koreilla hoitotieteen arvosanana ykkönen. Mutta katso kohtaa yksi, sinnikkyydellä minäkin olen oppinut rakastamaan ja puolustamaan hoitotiedettä. - Hyvät bileet.
Kustos, lektio, airue, karonkka, promootio. Nuo sanat ovat kuin runoutta. Niiden kuiskaileminen on vähän kuin mantra, jonka avulla pääsee tahmeimpien päivien ylitse. Kun ihmiset kysyvät milloin väittelen, olenkin vastannut, että vielä ehtii mekkokaupoille karonkkaa varten. Itseasiassa ehtii vielä kasvattaa sen lampaankin, jonka villasta juhlapuku ommellaan. Mutta vielä ne bileet tulee!
Kirjoittaja on Turun yliopiston väitöskirjatutkija ja Kustannus Oy Duodecimissa Terveysportin Vanhusten hoito ja hoiva -tietokannan toimituspäällikkö. Vapaa-ajalla hän tekee sitä mitä töissäkin, eli lukee ja kirjoittaa, mutta myös pyöräilee, joogaa ja nauttii kokeellisesta musiikista. Yhteystiedot: anna-liisa.j.arjama@utu.fi tai anna-liisa.arjama@duodecim.fi.
Viittaukset Rosa Liksomiin on kirjoittajan vapaita lainauksia keskustelutilaisuudesta, joka järjestettiin Sculptorissa 26.10.2024. Rosa Liksom keskusteli tilaisuudessa kirjoittamisesta yhdessä Emmi Valveen, Anja Erämajan ja kolmen kuvataiteilijan kanssa.